sunnuntai 17. huhtikuuta 2011

Vaalit kiristää tunnelmaa kotona, kun ollaan mieheni kanssa hieman ääripäissä puolueiden suhteen. Nyt tuo hihkuttaa persujen vaalivoittoa ja mulla tekis mieli lähteä evakkoon... !!! MURRRRR! Noh, koska olen niin laiska ja rakastan kotiani liikaa, niin en jaksa häippästä kotoa :D Vaihdoin olohuoneeseen uudet verhot, että aurinko pääsee valaisemaan kunnolla olohuoneen ja on muutenkin kesäisemmän näköinen.



Halla on käynyt eläinlääkärillä ekoissa rokotuksissa ja painoa on 3,3kg :) Toukokuun lopulla meitä odottaa eka match show! Halla on kasvanut ja reipastunut paljon. Kontaktiharjoituksia otetaan päivittäin ja vähintään yksi ruoka kolmesta menee kädestä. Aina kun Halla ottaa itse kontaktin niin palkkaan. :) Tulokset on loistavia ja neiti kehittyy hyvää vauhtia.



Käytiin keräilemässä kaverin kanssa pajunoksia pääsiäistä varten ja koirat oli onnessaan. :) Koirien lisäksi ulkoilutettiin canoniani ja ihania kuvia saatiin!



Tein pari pääsiäskakkuakin tässä parin viikon sisällä. :)


Kesää odotellessa mennään kaverin kanssa huomenna läheiselle puutarhalle varaamaan kesäksi rehuja pihalle ...pääsee viherpeukalo väpättämään ;)
Harjoittelupaikat joista kerroin aikaisemmin ovat nyt varmoja ja harjoittelu alkaa viikolla 19. Sitä ennen viettelen kesälomaani täällä hankien keskellä ja yritän sulattaa pihaani horroksesta.

tiistai 5. huhtikuuta 2011

Kamerahommia.

En malta odottaa että saan tilattua uusia vehkeitä järkkäriini. Olen hankkimassa Nikonin SB-800 -salaman.



Ja sitten pari putkea: Canon EF 85mm f/1,8, mikä on erinomainen objektiivi koirakuvaukseen ja yleisobjektiiviksi kitin tilalle. :) Sitten toinen putki hankinta olisi Tokina AT-X 124 AF PRO DX 12-24mm f/4 , mikä on erinomainen laajis :) Voi että olen innoissani! :))

Tulevaisuuden suunnitelmia.

Kesäksi on pitänyt etsiä työharjoittelupaikkoja koulua varten. Olen löytänyt kaksi huippupaikkaa ja odotan kyllä mielenkiinnolla harjoittelua. Halla pääsee todellakin tutustumaan eri eläimiin! :)Toinen harjoittelupaikka on 44 lehmän tila, jossa on lehmien lisäksi hevonen, poni, 3 kania, kissoja paljon ja koira. Majoittuminen meillä onnistuu joko kotona, tai sillointällöin tyhjässä lämmitetyssä omakotitalossa tilan pihalla. Toinen harjoittelupaikka on sitten Konijänkän kotieläinpihalla Äkäslompolossa (suomen suurin kotieläinpiha), jossa puolestaan on yli 200 eri eläintä :)) mm. Kameleita, jakkeja, lampaita, minisikoja, laamoja, strutsi, aaseja, vuohia, kaneja, eri lintuja, riikinkukkoja, ylämaankarjaa, villisikoja ja paljon muita :) Siinäpä Hallalle ihmettelemistä!

Olen tässä viimepäivinä tutkiskellut minkälainen minisiili on lemmikkinä. Olen todella ihastunut! :) Sitten kun minulla on omakotitalo, niin alan kasvattamaan minisiilejä! Suomensiiliyhdistys.


Kanoja tai viiriäisiä meinaan myös hommata, kun sen omakotitalon ja suuren pihan saan. :)


Halla innoissaan Sodankylässä temmeltämässä.


Hallan punnitusta :D Pikkuinen nukahti kesken punnituksen. Painoa 2,7 kg 10 vko iässä.

maanantai 21. maaliskuuta 2011

Hiihtoloma 7-13.3

Hiihtolomalla käytiin poikaystäväni kanssa Sodankylässä kavereita moikkaamassa ja Luirolla. Luirolla oli ihana kelkkailla ja pilkkiä. Nähtiin 11 hirveä kelkkareissullamme ja saatiin molemmat 10 kalaa pilkillä.


Nivatunturi

Kalasaalis :)


Appiukon poroja :)

Loppulomasta käytiin Helsingissä anopin luona ja sieltä Tampereelle koiran hakuun ;) Ja voi että elämä on ihanaa koiranpennun kanssa. Ollaan molemmat hyvätuulisia Iiron kanssa ja arki on sujunut mukavasti.



Halla neiti saapui.

Halla neiti saapui meille perjantaina 11.3 Bumtsi Bumin kennelistä Pirkkalasta. Matka sujui hyvin ja ensimmäinen viikko on sujunut mainiosti. Halla on ollut tosi kiltti ja helppo pentu. Sisäsiisteys on hyvässä vaiheessa. Pissoja tulee sisälle vain omaa hitauttani, kun olen liian hitaasti takkia laittanu päälle. :D Koulutuskin on hyvällä mallilla. Lisää voitte lukea hallan blogista http://hallaneito.blogspot.com/ .

Shetlanninlammaskoira narttu
Bumtsi Bum Roses In Snow "Halla"
s. 11.01.2011




sunnuntai 6. helmikuuta 2011

Tuotteita.

Koska elämääni kuuluu suurena osana myös kauneudenhoito, tässä kerron hieman kosmetiikka tuotteistani, joita käytän arkirutiineissa.

Muotoilunesteenä ja lämpösuojana käytän Wellan High hair:n Crystal Styleriä. Nassun puhdistan ACON:n kasvovedellä ja simmut Rainbowin silmämeikin puhdistusaineella. Ihon kuorintaan käytän Louis Widmerin kuorintavoidetta. Kasvorasvana pesun jälkeen käytän erisani kasvovoidetta. Hiusten sähköisyyteen tykkään käyttä Herbinan hoitosuihketta. Ja kiharat viimeistelen Bed Headin Masterpiece lakalla.

Vasemmalla XZ:n tehohoito hiuksiin. Tykkään kauheasti, kun hiukset on ihanan pehmeät tuon jälkeen. Seuraavaksi on DermaSyd Silk Energy Repair Shampoo, jota käytän nykyään useasti. Ostin sen hajusteallergista anoppiani varten, etten aiheuta hänelle oireita. Puhdistaa hiukset tosi hyvin. Sitten tulee Natusanin babyoil, käytän tuota satunnaisesti koskeuttamaan ihoani. Infiniten hilsehoitoaine, joka ravitsee ja rauhoittaa päänahkaa. Tätä en ole käyttänyt kertaakaan vielä, ostin sen lähinnä poikaystävääni varten, mutta voin toki itsekin sitä kokeilla joskus. Tällä hetkellä shampoona käytän Bed Headin urban anti dotes shampoota, sekä samaa hoitoainetta.




Sitten mennään pinkkiin hyllyyn ;P Herbinalta vartalonkuorinta, puhdistuemuksio ja kuorintavoide. Takana Suomalainen mustikkashampoo, jota en kovin usein käytä. Seuraavaksi Life texin ruskean sävuinen värimaski, jota olen pari kertaa kokeillut. Antaa ruskean sävyn 1-3 pesun ajaksi. Sitten tulee lempituotteeni, Lactolinen pesuneste. Tuolla voi pestä kaiken, ja se riittää matkallekin mukaan otettavaksi, kun sillä voi pestä vartalon, naaman ja hiukset :) Sen teossa ei ole myöskään käytetty eläinkokeita. Sitten tulee Schwarzkopin BC Color save shampoo, josta en itse pidä yhtään. Se jättää hiukset jotenkin likaisen tuntuiseksi. Viimeisenä on Crestolilta Fantasy -shokkiväri, jolla värjään hiuksissa olevat punaiset raitani joka kolmas viikko.


Tässä on ylpeyden aiheeni GHD -muotoilurauta ;) Pitkään mietin raskinko ostaa vai en, mutta tein päätökseni ostaa, enkä ole katunut. Hintaa tällä on 130-250€, riippuen mistä ostaa. Suomen kampaamoissa hinta on kallein, mutta ulkomailta saa tilattua 130€:lla. GHD:llä saa maailman parhaat ja kestävimmät kiharat. Tykkään!



Sitten meikkejä. Käytän aika paljon Lumenea: tuossa kuvassa Lumenelta ovat puuteri, poskipuna, huulikiilto ja ripsari. Luomiväreistä käytän eniten tuota Goshin neljän sävyn palettia, sekä Estee Lauderin duo palettia. Meikin alle käytän Louis Wildmerin sävyttävää koskeusvoidetta, jota saa apteekista. Meikkivoiteena mulla on Maybelinen Pure Liquid Mineral väri: light beige. Kulmiin käytän Body Shopin kulmaväriä. Kajaalina käytän Channelia, mutta kajaalin käyttö jää aika harvaksi perusmeikissäni. Huultenrajauskynä kuvassa on LorealinContour Parfait. Kynsilakka on ihana helmiäisen värinen Fashion Nails -lakka. Hajuvedet ovat Naomi Campbellin Cat Deluxe ja Diorin Cherie.

Tein juuri kavereiden kanssa aika ison tilauksen E.L.F:ille. Postaan niistä kun paketti löytää perille ja pääsen testaamaan uutuuksiani. :)

Alku.

Kauan olen blogin aloitusta miettinyt, mutta en ole osannut aloittaa. Olen 1991 syntynyt tyttö Sodankylästä, ja muutin poikaystäväni kanssa Kemiin syksyllä 2010. Aloitin eläintenhoitajakoulun Louella tammikuussa 2011 ja tarkoitus olis valmistua 2013 eläintenhoitajaksi. OPdän eläimistä ja eteenkin koirista. Minulla on ollut 2 uros koiraa tähän mennessä: Labradorinnoutajan ja saksanpaimenkoiran sekoitus Musti s. 1.7.1998 k. 31.7.2010, sekä itäsiperianlaika Nemo s. 9.3.2006. Nemo on tällähetkellä sukulaisillani, kun hän ei sopeutunut kaupunkielämään, elämänsä maalla asuneena.


Nemo ja Musti mökillä.


Tarkoitus olisi tänä keväänä saada perheeseemme uusi perheenjäsen sheltlanninlammaskoira narttu. Sopivaa pentua etsiskellessä haaveilen ja suunnittelen tulevaisuutta uuden neidin kanssa. Tarkoitukseni on harrastaa neidin kanssa tottista, agilityä ja näyttelyitä. Olen viimeaikoina tutustunut operanttiin ehdollistamiseen sekä naksutinkoulutukseen, ja nämä koulutustavat ovat saaneet minut vakuuttumaan siitä miten koulutan neidin. Operantti ehdollistaminen tarkoittaa toimintaa mitä eläin itse tarjoaa, jota mikään ulkopuolinen ärsyke ei ole aiheuttanut. Koira oppii että se pystyy toiminnallaan vaikuttamaan kouluttajan toimintaan. Toiminnalla on kahdenlaisia seurauksia: on positiivia = palkkio ja negatiivisia = rankaisu. Naksutinkoulutuksessa käytetään vain positiivista seuraamusta. Kaikki toiminta saadaan aikaiseksi antamalla palkkio tai ottamalla se pois. Kun kouluttaja ei anna minkäänlaista palautetta puhutaan sammuttamisesta. Koulutuksen sisäistäminen on vasta alussa, ja harjoittelen päivittäin. Pyskimyksenäni on olla johdonmukainen kouluttaja neidin tullessa kotiin. Onneksi on vielä aikaa opiskella. :) Aloitan ensi viikolla työharjoittelun Mustissa ja Mirrissä, odotan innolla :).